torstai 31. tammikuuta 2013

Kaali-kookoslisäke

Keventämisen aikana jaan kanssanne terveellisen, mutta ruokafilosofiani mukaisen eli helpon ja herkullisen ohjeen lisäkkeeseen, jota itse syön kanan ja esim. jauhelihapihvien kanssa. Näin talvella kaipaa jotain lämmintä ainaisen salaatin sijaan. Kokeilkaa ja ihastukaa! Itse löysin ohjeen Kaisa Jaakkolan kirjan kautta. Hänen sivuiltaan löytyy paljon kivoja vinkkejä kevyeen, mutta maukkaaseen ruuanlaittoon.

Raaka-aineet:
1 kukkakaali
1 pieni valkokaali
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 prk kookosmaitoa
suolaa ja pippuria (tai muita mausteita oman maun mukaan)

Pieni kukkakaali ja pilko kaali ihan pieneksi "silpuksi" sekä silppua sipuli. Paista pannulla öljyssä hetki, niin että saavat hieman väriä ja makua. Lisää kookosmaito ja anna hautua kannen alla kunnes ovat kypsyneet. Lisää mausteet.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Fafa's

You gotta love it!!! En olisi vielä kuukausi sitten uskonut hurahtavani pitäleipiin tai falafeleihin. Fafa's on vienyt molemmat aivan eri asteelle. Olen koukussa! Jos et vielä ole käynyt (http://fafas.fi/) suosittelen lämpimästi. Löydät Fafa's-bistrot Iso-Robalta ja Sörkästä. Ihan koko listaa en ole ehtinyt vielä testata, mutta annokset ovat olleet toinen toistaan maukkaampia. Falafelit ovat suussa sulavan mehukkaita ja chilikastikkeella voi säätää tulisuusastetta. Hyvän ruuan tunnusmerkistö täyttyy, sillä näitä tekee mieli!!:)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Korvapuustit (maailman parhaat)

Nyt on aika kaikkien kaivaa jauhopussit esiin ja leipoa pullaa!:) Tässä on niin helppo ohje, että ei voi epäonnistua! Tiedän, tammikuu on dieettien luvattua aikaa, mutta jos pitää ruokavalion ja urheilun tasapainossa voi hyvillä mielin herkutella. Se auttaa ennen kaikkea henkiseen hyvinvointiin pimeyden ja kylmyyden keskellä!:D

Itse olen taistellut pullien leipomisessa kohoamisen kanssa. Nyt on sekin ongelma ratkaistu, eikä tarvitse pähkäillä, mitä tarkoittaa "käden lämpöinen" maito. Tässä ohjeessa hiiva sekoitetaan haaleaan maitoon ja taikina kohotetaan jääkaapissa. Tuloksena mehukkaita ja muhkeita korvapuusteja, NAM! Tässä vielä linkki kuvasarjaan, josta saat mallia korvapuustien muotoilusta.

(noin 35 kpl)

1/2 l maitoa
50 g hiivaa
200 g sokeria (2 1/3 dl)
10 g rouhittua kardemummaa (vajaat 2 rkl)
150 g kananmunia (2 isoa tai 3 pientä)
10 g suolaa (noin 1 1/2 tl)
250 g pehmeää voita
1 250 g vehnäjauhoja (noin 19 dl)

Täyte:
100 g pehmeää voita
25 g kanelia (3–4 rkl)
100 g sokeria (1 ¼ dl)

Päälle:
kananmunaa
raesokeria

 Sekoita hiiva haaleaan maitoon. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma ja kananmunat. Lisää myös lähes kaikki jauhot. Vaivaa taikinaa tehokkaasti noin viisi minuuttia.
 Lisää pehmeä voi ja suola ja jatka vaivaamista, jotta suola ja voi sekoittuvat taikinaan tasaisesti. Alusta mukaan loput jauhoista. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhosta.
 Anna taikinan levätä viileässä paikassa, esimerkiksi jääkaapissa huolellisesti muoviliinalla tai kelmulla peitettynä noin puoli tuntia.
 Jaa taikina kahteen osaan. Ota toinen puolikas taikinasta ja kauli se noin kolme millimetriä paksuksi levyksi, jonka lyhyempi sivu on noin 30 senttimetriä.
 Levitä pehmeästä voista puolet taikinalevyn päälle. Ripottele voin päälle puolet kanelista ja sokerista tasaiseksi kerrokseksi.
 Pyöritä levy tiukaksi rullaksi.
 Leikkaa vinoittain halutunkokoisiksi paloiksi ja paina korvapuusteiksi.
 Leivo toinen puolikas taikinasta samalla tavalla korvapuusteiksi.
 Nostata korvapuusteja, kunnes ne ovat kohonneet kunnolla, eli noin 40 minuuttia muoviliinalla peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa. Paras lämpötila olisi 30–35 astetta. Jos uunisi on mahdollista lämmittää vain 30-asteiseksi, kohota pullat esimerkiksi siellä.
 Voitele kohonneet pullat kananmunalla, ripottele päälle raesokeria.
 Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tai kunnes pullat ovat saaneet kunnolla väriä.