tiistai 12. maaliskuuta 2013

Broilerpiirakka (terveellinen, mutta herkullinen)

Etenkin näin talvella kaipaa pelkän salaatin sijaan jotain lämmintä. Tässä piirakassa on salaattiaineet ja terveellinen pohja lämpimässä muodossa!:) Sain pohjan ohjeen ystävältäni ja hurahdin siihen täysin. Ei muuta kun piirakanleivonta puuhiin!

Pohja
1 dl grahamjauhoja
2dl vehnäjauhoja
50g voita
125g maitorahka
"Nypi" aineet taikinapalloksi ja taputtele piirakkavuokaan.

Täyte
400g broilersuikaleita
3 dl maitoa
3 kananmunaa
keltaista ja punaista paprikaa
1 sipuli
persiljaa
raejuustoa
juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Paista pannulla pieneksi silputtu sipuli, broilersuikaleet ja pilkotut paprikat. Paista niin, että neste häviää. Tällöin piirakasta ei tule vetinen. Leivitä täyte pohjan päälle. Silppua päälle persiljaa ja levitä raejuustoa ja hieman juustoraastetta (voi myös jättää kokonaan pois). Sekoita maito ja kananmunat keskenään, niin että munien rakenne menee rikki. Lisää joukkoon suolaa ja pippuria ja kaada piirakan päälle. Paista 200 asteessa niin kauan, että pinta saa hyvän värin. Tällöin piirakka on kypsä. Tarjoa salaatin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti