maanantai 19. marraskuuta 2012

Korjaamon brunssi


Kävin lauantaina 10.11 Korjaamon brunssilla, joka on juuri aloittanut. Kahvilassa oli rento ja rauhallinen tunnelma, eikä lainkaan jonoa. Brunssin hinta oli 18€. Juomista hintaan kuului kahvia ja erilaisia irtotee-laatuja, vettä ja mehuja. Pääruokapöytä on alla kuvassa oleva linjasto. Anti oli hintaan nähden aika köyhä ja pöydässä olevat tuotteet oli tehty mahdollisimman edullisista raaka-aineista eikä mistään saanut erityistä makuelämystä. Muutaman salaatin lisäksi oli munakasta, pekonia, nakkeja ja paistettuja tomaatteja.



Linjaston lisäksi tarjolla oli toinen pöytä, josta löytyi muutamia juustoja, leikkeleitä, suppea leipävalikoima, pari kakkua (jostain konditoriasta, hyvän makuisia) sekä valmiita esanssin makuisia muffinsseja. Brunssiporukassamme itseni lisäki muutamalle muulle kävi niin, että teimme herkulliset sämpylät ja haukattuamme tajusimmekin, että ne oli pullia!:) Raesokeri puuttui päältä ja kori oli leipäkorin vieressä. Yhteenvetona tulos; en menisi uudelleen tai suosittelisi menemään. Kaupungin brunssi tarjonta on niin runsas, että hinta-laatusuhteen pitää toimia ja tässä hinta oli erittäin kova suppeasta ja mauttomasta tarjonnasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti